Kun epäonni tuplaantuu

Mun on pakko vähän avautua mun päivästä, mikä on tuntunut aivan sietämättömän pitkältä.. Nimesin sen maanantai 13.:ksi. Ei mulla nyt aina oo huono päivä, mutta viimeaikoina useemmin kuin yleensä ja tänään sainkin maanantaita koko viikon, ja luultavasti koko viime vuoden edestä. Kaikki toimi loistavasti kello 14 saakka, minkä jälkeen oonkin saanut kärvistellä lähes jokaisen asian suhteen. Voisin koota tähän alle valitusvirsien monalisan, mutta taidan sittenkin kertoa vaan mun päivän highlitet;

• Kapusta paloi kiinni hellanlevyyn kun rupesin laittamaan ruokaa, en laittanut enää.
• Ajattelin paketoida kummipoikani synttärilahjan pikkukiireessä ennen juhliin lähtöä; leikkasin ryttyisestä ja repaleisesta lahjapaperista liian pienen siivun, mikä ei mittailuista huolimatta riittänyt lahjan ympäri, enkä löytänyt teippiä. Luovutin, ja siirryin lahjakassiin.
• Juhliin päästyäni V soittaa, että olin unohtanut aiemmalta kauppareissulta hänen korttinsa minun lompakkooni. Eikun neuvomaan sille osoitetta, mistä kortin voi noutaa.
• Juhlista lähtiessä piti kortti käydä hakemassa takaisin (, että pääsen uudestaan kauppaan..) ja käydä tilalle nostamassa käteistä V:lle.
• Kaupassa käydessä kortti ei enää toimi, jono asiakkaita katsoo mua kun jotain kerjäläistä, kun yritän soittaa V:lle, että mikä mättää. Myyjä teki mulle kuitin tallennuksen, että pystyin päästämään ihmisiä mun ohi asian selvittelyn ajaksi, tukkien tietysti samalla toisen puolen ostoshihnasta. Yritin korttia uudestaan, toimi. Ja näin on käynyt mulle jo kahdesti kuukauden sisällä samassa kaupassa. En näytä kohta naamaani enää siellä.
• Ostokset kotiin, milloin huomaan, että mun aikaisemmin pöydälle siirtämät ruokatarpeet on jääneet sille sijoilleen ja pilallahan ne nyt on. Rattaat kyytiin ja äidin luokse tarkoituksena lähteä pelaamaan sulkapalloa. V soittaa, että oli unohtanut ostaa makkarat saunailtaan. Ja tämä neiti jättää vauvan ja rattaat kyydistä äidille ja suuntaa kaupan kautta saunatiloille. Ja kortti vaihtuu takaisin omistajalleen ja käteinen minulle (edellinen käteisnosto reissu siis täysin turha..).
• Kaiken tän ristiinrastiin ajelun päätteeksi jätän äitini auton (minkä tankin oon rällännyt tyhjäksi) parkkiin ja lähden kiireellä kävelemään kentälle, minne meidän oli tarkoitus porukalla mennä pelaamaan. Puolivälissä matkaa tarkistussoitto äidille, oottehan te nyt siellä, etten turhaan kävele. Vastaus: Me ollaan kotona ja odotetaan, että saadaan sun laukusta vaippa vauvalle. Matka takas äidin pihaan mars!
• Äidin luona jo kiukusta kihisten totean, ettei mun kannata mihinkään lähteä tällä karmalla. Rattaat takaisin autoon, vauva kaukaloon ja kotiin.
• Kotona huomaan, että vauvan korvikepurkki on vuotanut laukkuun. Huooh.
• No pääasia, että vauva nukkuu kaiken kiukuttelunsa päätteeksi, joten voin keskittyä johonkin muuhun. Muokkasin siis blogin ulkoasun uuteen uskoon v-päissäni ja rupesin purkamaan päivän vastoinkäymisiä tänne. Lopputulos: Kirjoittaessa painoin jostain nappulasta ja tämäkin sekosi niin, etten saanut sitä enää korjattua. Aloitin alusta.

Silloin kun mulla menee huonosti, niin mulla menee huonosti näköjään kaikki. Ylös listattu siis vain päivän kohokohdat, mutta mukaan mahtuu laaja kirjo muun muassa aurinkolasien tippumista, puhelimen tippumista, avainten unohtamista ja hikoilua, unohtamatta vauvan itkua ja laukun leviämistä kolme kertaa äidin auton jalkatiloihin. Ihan näin paha karma mua ei ookkaan päässyt kovin usein yllättämään, luojan kiitos! Onneks tää päivä alkaa olla pulkassa, nimittäin tuntuu, että jos tää jatkus yhtään pidempään, niin irtois tukka päästä. No huomenna paremmalla jalalla ylös (koputa puuta). Laitoin tätä ankeutta piristämään vähän ilosemman otoksen parin viikon takaa, sillä mun puhelin mustas mun tänä päivänä otetut kuvat (sekin vielä..).

Parempaa viikonloppua!

-Jemma

Pitääks kesäkunto saavuttaa?

Nyt kun meille tänne Joensuuhunkin vihdoin ja viimein, kaikkien näiden räntä/lumi/loska/vesi/raekuurojen jälkeenkin saatiin kesä, niin mielessä on vähän väkisinkin pyörinyt tää ikuisuusasia, mikä vuodesta toiseen vainoaa varmaan lähes jokaista suomalaista, nimittäin kesäkunto. Hohhoijaa, jokavuotinen uudenvuodenlupaus paljastuu valheeks viimestään tässä kohtaa vuotta. Oonko kunnossa tänäkään vuonna? No en! Mutta täytyykö mun edes olla?

Tää aihe pomppas mun mieleen taas ihan yllättäen, kun selailin noin tunnin verran Instagramia sohvalla löhötessäni. Tän tunnin aikana tuli katsottua varmaan satoja kuvia treenatuista kesävartaloista ympäri maailmaa ja ihasteltua sitä päivetystä, jonka jotkut onnekkaat onnistuu itselleen grillaamaan. Allekirjoittanut kun ei saa kun kauniin punaisen hehkun kesäisin! Anyway, nyt kun säät lämpenee ja vaatteet vähenee, niin tulee kiinnitettyä itsekin huomiota tähän omaan kesäbodyyn, mikä ei nyt oo ehkä ihan niin mintissä mitä haluisin, eikä oo koskaan ollutkaan.

Tää vuosi tuntuu olevan mulle jotenkin viime vuotta vaikeempi. Vaikka paino on sama ja ulkoisesti suuria muutoksia ei oo tapahtunut suuntaan tai toiseen, niin raskaus on silti jättänyt jälkensä tähän varteen. Nää niin kutsutut "raskausarvet" on ennemminkin mun itsetunnossa, kuin kropassa. Tavallaan se tieto, minkä matkan oma keho on kulkenut viimeisen vuoden aikana, saa aikaan sen, että tunnen itseni ihan ryhdittömäksi ja veltoksi rihmakinkuksi, vaikka se ei ulkoisesti siltä näyttäisikään. Tän asian kanssa mulla riittää vielä sisäistettävää, mutta hei, ei mulla oo kiire!

Aion nauttia tästäkin kesästä ihan täysillä ja oon innostunutkin nyt vaunuilusta ihan eri tavalla, kun aurinkokin on mukana matkassa. Aion viettää aikaa rannalla ja syödä kaks jätskiä päivässä jos huvittaa, miettimättä sitä, mitä muut ajattelee mun "äitivartalosta". Ja tästä päästiinkin hyvin aasinsiltana just tähän kysymykseen; mitä muut musta ajattelee? Vai ajatteleeko? Musta tuntuu, ettei kukaan tosissaan mee rannalle vaan tuomitakseen muiden ihmisten kesäkuntoa. Tai jos menee, niin se on jo aika surullista ja me -turhien lupausten tekijät- voidaan nousta niiden ihmisten yläpuolelle. Luulen et meitä on kuitenkin enemmistö! Ja loppujenlopuks, onko sillä väliä, mitä joku toinen on musta mieltä?

Miks me ajatellaan näitä juttuja? Kuka sen on päättänyt, mikä kroppa on se "oikealla" muotilla valettu? Miks mun pitäis olla yhtä laiha, kun VS:n alusvaatemallit tai omistaa fitnessmallin kroppa? Tai saada kahvipavun väritys pintaan? Miks ihmiset tuomitsee toistensa ulkonäköä ylipäänsä? Ja mikä on oikeesti se surullisenkuuluisa kesäkunto? Tunnen monia ihmisiä, jotka on mun mielestä kauniita, mutta ketkä on tyytymättömiä itseensä. Kauneusihanteet on olleet olemassa aina ja varmaan tulevatkin olemaan, mutta miksi? Jokaisella on kuitenkin se oma kauneusihanne, niin kuka sen "kultaisen keskitien" kauneusihanteissa voi määrittää?

Näihin mietteisiin on hyvä (taas) päättää päivä. Iloitkaa ihmiset omista vartaloistanne. Te ootte kesäkunnossa just sellasina, kun te ootte. Rakastakaa välillä myös itseänne ja nauttikaa kesästä!


-Jemma

Just another mommy day

Tässä mäkkisafkaillessani ajattelin tulla kertoilemaan mun tän päiväsestä erävoitosta mökkihöperyyttä vastaan. Niinku aiemmin jo mainitsinkin, niin oon ajatellu panostaa enemmän myös itseeni. Tavoitteena siis pyrkiä sosialisoitumaan enemmän ja tekemään niitä itselle mieleisiä juttuja, sillä viime ajat on menny sisällä nököttäessä. Ollaankin Töpselin kanssa oltu tänään aktiivisia ja nähty ihmisiä. Mun täti kävi lapsineen kyläilemässä aiemmin päivällä ja hekin olivat hankkineet vauvalle lahjan; Star Wars bodyn ja housut. Ja kyllä, nääkin oli aivan ihanat ja oikein mieleiset tän mamman silmille, mutta en tajunnut kuvaa tänne nyt ottaa. Harvemmin tulee mun tätiä nähtyä, joten oli tosi kiva pitkästä aikaa jutella ihan livenä. Olikin hänen kanssaan puhetta, että pitäisi kylätellä vähän useammin.

Myöhemmin lähdettiin käymään mun äidin luona, joka asuu siis ihan pikkumatkan päässä meidän kodista. Aiemmin ollaan liikuttu autolla, mutta tänään ajattelin koeajaa meidän uudet vaunut ja hyvinhän ne rullasi, niin ylä- kuin alamäetkin. Tää oli vauvan ensimmäinen vaunulenkki, joten äidin luokse rullailu oli ajallisesti sopiva aloitusmatka. Äidin luona pelailtiin Unoa ja viikon nostalgiahetken tarjos mun sisko, joka antoi mulle sellasen karkkikaulanauhan. Musta tuntuu, etten oo noitakaan nähny, saatika syöny aikoihin. Ja nyt tarkotan OIKEESTI aikoihin. Tai sit en vaan muista, mutta anyway, samalta maistui kuin lapsenakin.

Loppuun vielä pakko sanoa erikoiskiitokset poliiseille, jotka antoi meille tietä suojatiellä. Vaikka meillä oli vielä hyvin matkaa suojatien alkuun ja siitä olisi kerennyt auto mennä hyvin ensin, niin nämä poliisit pysähtyivät odottamaan, että me tepsuteltiin siitä yli. On oikeesti ilo huomata, että tollasia ihmisiä on, jotka siirtää sen oman kiireen hetkeksi syrjään ja antaa tietä muille. Mulle tuli ainakin tosi hyvä mieli tästä. Tälläsiä arjensankareita lisää.

-Jemma

The perfect gift

Yks mun pitkäaikaisimmista ystävistä kävi eilen kahvittelemassa ja katsomassa vauvaa. Meidän viimekohtaaminen on tainut olla joskus viime vuoden puolella joulukuussa, joten oli tosi kiva pitkästä päivitellä kuulumiset ja jutella oikein kunnolla. Tälläset ystävät on mun mielestä parhaita, että vaikka ei pitkään aikaan nähtäiskään, niin se jälleennäkeminen ei oo sellanen "awkward situation", vaan ollaan ku mitään taukoo ei ois ollutkaan. Hän oli hankkinut meille myös lahjoja ja voin sanoa, että nyt osui lahjavalinta ihan nappiin! Meillä oli siis jo aiemmin puhetta, että mitä vauvalta vielä puuttuu ja tähän totesin, että harsoja ei oo liikaa, joten vauvalle hän sanoikin hankkivansa näitä. Lisäksi hän yllätti ihan totaalisesti tämän tytön ja oli hankkinut mulle Light box:in, mistä oon V:lle puhunut jo pitkään, että mun pitää tilata sellanen. Ja voi vitsi, miten tykkään tosta! Enkä oo ainut, nimittäin V:kin innostu ja mua odottikin aamulla pikku viesti valotauluun kirjotettuna. Ja kyllä, nää pikkujutut on just se parisuhteen pikkusuola, mistä tykkään. Eli tää ledivalolaatikko oli mulle ihan täydellinen lahja!

Kuten nokkelimmat jo varmaan tajuskin ja muut voi tuntea piston sydämessään (ei tosissaan), niin muutin blogin nimeä vähän itselle kotoisammaksi. Syy tähän on se, että koska mun elämä pyörii nykyään vaan perheilyn ympärillä, niin haluun pyhittää tän jutun mulle, ja vaan mulle. Identiteettikriisiä pukkaa siis. Haluan olla äiti, joka ei näytä äidiltä. Oon sanonut V:lle, että jos joskus alan näyttämään siltä, etten huolehdi itsestäni, vaan omistan elämäni vaan ja ainoastaan perheelle, niin sen pitää sanoa siitä mulle. En halua, että peilistä mua katsoo joskus sellanen "horror-mutsi"; tukka likasena, kollarit kuolassa niin, että viikon ruokalista on luettavissa, niin väsyneen näköinen, eikä häpeä näyttää sitä ulospäin.. Huhhuh, näihin kauhukuviin en siis halua joutua ja tän tavotteen aion pitää mielessä. Just siks päätin, että aion keskittyä myös omiin asioihin ja nähdä ihmisiä, enkä vaan mökkihöperöityä kotona ja muuttua yllämainituksi "mombieksi". Ja tää "oma elämä"- remppa lähti nyt liikkeelle blogin nimen vaihdoksena. Vaikeesti selitetty, mutta nää on näitä mun ajatuksia, mitä on joskus hankala pukea sanoiksi.

Tänäänkin mun pari kaveria kävi kylässä ja illemmasta nyt mun serkku, äiti ja sisko tuli vielä kahvittelemaan. On niin helpottavaa, että meidän luona käy porukkaa piristämässä tätä mun kotiäidin arkea, sillä koska V on töissä, niin mun päivät on aika yksinäisiä. Oman pikkusäväyksen mun "niin vauhdikkaaseen arkeen" toi se, kun V pyysi tekemään pari riviä Eurojackpottia ja rohkastuin sitten samalla pelaamaan euron nettiarpaan ja kappas kummaa tää maailman huono-onnisin ihminen voitti kerranki jotain! Voiko kuuden euron voitto tuntua edes hyvältä? Kyllä voi! Loppuun vielä kuva siitä munaruukusta, mitä aiemmin kehuin täällä. Mainittakoon vielä sekin, että narsissit on vieläkin elossa.

Aurinkoista viikon jatkoa!

-Jemma

Virvon, varvon!

Koska mun elämä on nykyään niin hektistä etten ehdi blogiakaan päivittelemään ajallaan, niin teen sen sitten vaikka myöhässä. Mut parempi myöhään, kun ei milloinkaan! Tosiaan, eilen oli palmusunnuntai ja tykkään kaikista tälläsistä pyhistä tosi paljon, sillä meillä on perinteenä kokoontua silloin lähisuvun kanssa yhteen. Tähän meidän "juhlapyhäpiiriin" kuuluu mun isovanhemmat, äiti ja sisarukset, sekä mun eno ja täti perheineen. Tällä porukalla tulee vietettyä niin joulut, pääsiäiset, äitien- ja isänpäivät kuin synttäritkin. Eilen kokoonnuttiinkin tuttuun tapaan mun isovanhempien luokse syömään, virpomaan ja juhlimaan mun ukin synttäreitä.

Koska oon luonteeltani tällänen käsityöihminen ja tykkään kaiken näköisestä askartelusta ja näpertelystä, niin pitihän se munkin käydä omat vitsat hakemassa. Sanoinkin mun äidille, että tänä vuonna saan ihan luvan kanssa askarrella virpomavitsat ja käydä virpomassa Töpselin nimissä. Mun veli sanoikin sitten vahtivansa, että säästän ne munat mitkä vauva on itselleen virponut, niin kauan, että se pystyy itse ne myös syömään. Onneks löysin tähänkin asiaan porsaanreiän; vauva syö tällä hetkellä kaiken mitä minä syön (vaikkakin maidon muodossa), joten tää mamma saa vetää suklaata nyt ihan urakalla! Mutta joo, käytiin siis perjantaina hakemassa äidin ja Töpselin kanssa vitsat, mitkä sitten sain näperrellä nätimmiksi ja eilen me sitten virvottiin mummitukset ja muut.

Mun mielestä just tämmösinä pyhinä perheen läsnäolo korostuu; lasten on helppo virpoa kaikki kerralla, eikä tarvitse välttämättä erikseen joka ovea kiertää. Myös vanhemmat pääsee helpommalla, mikä on oikeesti aika helpottava ajatus ja ennenkaikkea pääsee näkemään sukulaisia ja vaihtamaan kuulumisia, kun kaikki on koolla ja läsnä.

Illemmasta, kun oltiin kotiuduttu, niin V:n Kuopiossa asuva siskokin kävi vielä kahvittelemassa. Hän oli neulonut vauvalle aivan ihanan toukkapussin, mistä voisin laittaa kuvaakin tänne, kunhan käyttöön asti pääsee ja keittiötä pääsi koristamaan narsissit, minkä ympärille hän oli tehnyt munankuoriruukun. Tää ruukku oli mun mielestä aivan ihana ja mun äiti tänään kysyikin, että mistä se on hankittu. Toiset ne vaan osaa nää DIY- hommat! Pitääkin muistaa nappasta kuva siitä, ennenku oon kerennyt tappaa ne narsissit. Heh.

Tää päivä meillä on mennyt vähän siivoillessa, mutta muistettiin me pikkuyllärillä meidän isimiestäkin, jolla on tänään synttärit. Hankin V:lle jo etukäteissynttärilahjaks sellasen Niken tuulitakin/kevättäkin, mutta silti piti vielä jotain pientä järjestää, sitten kun hän iltavuorosta kotiutuu.

Mukavaa Pääsiäisen aikaa ja alkanutta viikkoa!

Familytime by Jennamama

Hän on täällä!

Koska blogin päivittely on jäänyt multa väliin, niin ajattelin nyt tulla kertoilemaan oikein pidemmän kaavan mukaan mun viikosta. Kulunut viikko on EHDOTTOMASTI ollut koko mun elämän mullistavin. Yhdessä hetkessä musta tuli äiti! Tähän viikkoon on kätkeytynyt niin paljon uusia asioita, iloa, onnea ja ennen kaikkea rakkautta. Tunnetta, mitä en oo koskaan ennen tuntenut. Oon oppinut aivan älyttömästi ja ollut todella väsynytkin, mutta silti oon nauttinut joka hetkestä, äitinä. Tää kyseinen pieni ihme syntyi sunnuntaina 26.3, kuusi päivää ennen laskettua aikaa. 

Sunnutai aamuna heräsin noin kello 6 aikaan kipuihin, mitkä sitten osasin tulkita supistuksiksi. Automaattisesti aloin laskea supistusten välejä, mitkä olikin noin 5 minuuttia ja kestoltaan noin minuutin mittaisia. Vähän jo epäilin mun omaa laskupäätä, kun olin lukenut, että väli pitäisi olla alussa pidempi? Anyway, soitin synnärille, mistä ohjeeksi tuli, että ole vain niin kauan kotona, kun pystyt (ellei vedet mene), sillä avautumisvaihe on ensisynnyttäjillä aika pitkä ja se aika on mukavampi viettää kotona. No, tein työtä käskettyä ja neljä tuntia kärvisteltyäni mulla alkoi jo usko loppua koko hommaan ja sanoinkin jo V:lle, että vitsi mä oon huono tässä, kun en siedä tätä kipua edes näin varhaisessa vaiheessa. Onneks V jakso tsempata ja rauhoitella tosi sinnikkäästi. En ois oikeesti pärjänny ilman apua supistusten tullessa, sillä kivut olivat OIKEASTI todella kovat. No, neljän kotona vietetyn tuskallisen tunnin jälkeen lähdettiin sairaalaan ja onneksi lähdettiin! Perille kun päästiin, niin olin auki jo 8 senttiä ja kätilö jo sanoikin, että todella nopeasti oli tapahtunut ja pitkään olin kivuissani sinnitellyt! Kivunlievitys valikoima olikin tässä vaiheessa karsiutut yhteen vaihtoehtoon; kohdunkaulanpuudutukseen. Tämän kuullessani olin jo ihan hysteerinen, sillä olin ajatellut, että mulla ois ees vaihtoehtoja, mutta niillä mennään mitä suodaan ja senkin laitto oli siinä ja siinä, mutta onneksi ehdittiin juuri ajoissa! Synnytys tapahtuikin siis kyseisen puudutteen ja ilokaasun voimalla. 

Kokonaisuudessaa synnytyksen kestoksi merkittiin 5h 18min, mikä siis tarkoittaa, että salissa ei keretty olla kun tunti ja poika oli jo maailmassa. Jos olisin vielä kotona pidempään kärvistellyt, niin poika ois syntynyt varmaan sohvalle, mutta onneksi ei! Huh. Pituutta tällä ihmeellä oli 49 cm ja painoa 3680 g, vaikkakin papereihin oli merkattu 3675 g. Pääpiirteittäin synnytys sujui mun mielestä hyvin ja oon tavallaan aika onnellinen, että se oli noin pian ohi, vaikka hirvee kaaos se koko tilanne mun näkökulmasta oli. Pääasia, että poika syntyi terveenä ja äitikin selvisi ehjin nahoin. Ainakin melkein (heh)! 

Osastolle siirryttäessä saatiin perhehuone, mikä oli mun mielestä aivan ihana juttu, sillä V:kin sai olla yötä. Lisäksi meitä kävi päivittäin ihmisiä katsomassa, niin heidän kanssaan oli mukava sitten siellä huoneessa olla. Meitä neuvottiin ja autettiin tosi hyvin vauvan hoidossa ja mun on pakko sanoo kyllä erityiskehut yhdelle kätilölle. Hän oli kaikinpuolin aivan ihana; mukava, rauhallinen, iloinen ja kärsivällinen. Häneltä saatiin vielä onnen toivotukset kotiinkin ja tsempit jatkoon. Aivan mahtavaa, kun hänestä näki kuinka nauttii työtään vauvojen parissa!

Kotiin päästiin lähtemään keskiviikko aamuna ja olin tästä aivan haltioissani; omat vaatteet, oma koti! Oon tän viikkoa saanut opetella vauvan hoitoa ihan rauhassa, V:n ollessa töissä puolet päivästä. Viikkoon on mahtunut niin aristelua siitä, että rikon tämän pienen nyytin, kuin herkistelyäkin vauvaa katsoessa. Miten voikaan ihminen olla niin rakas, niin täydellinen, että edes sanat eivät riitä kuvaamaan sitä tunnetta, kun häntä katsoo. Uskomatonta. Pikkuhiljaa alkaa tuntua, että homma on hanskassa, vaikka varmasti on vielä paljon opittavaa, mutta hei, mulla on aikaa! Perjantaina käytiin jo ensimmäisellä neuvolakäynnillä painokontrollissa ja poika saikin kehuja, että paino on lähtenyt erinomaisesti nousuun. Oon kyllä oikeesti kelloa kytäten syöttänytkin vauvaa, että nää kehut oli ilo kuullakin! Hän kun on niin sikeä uninen ja rauhallinen tapaus, ettei välttämättä itse herätä ollenkaan syömispuuhiin, vaan herätyskellon kanssa mennään yöt ja päivät syöttövälejä laskien. 

Mun äiti on käynyt päivittäin katsomassa vauvaa ja auttanut aivan todella paljon kauppareissujen ja kotitöiden kanssa. Vauva on saanut paljon huomiota ja rakkautta niin ystäviltä, kuin sukulaisiltakin, ihania lahjoja unohtamatta. Oon niin kiitollinen, että mulla on näin paljon rakastavia ihmisiä ympärillä!

Ihanaa viikonloppua, nauttikaa joka hetkestä!

Familytime by Jennamama

Synttärijuttuja

Eilen vietettiin J:n 2- vuotis synttäreitä mun näkökulmasta katsottuna aika kaoottisissa merkeissä. Mulla on viikon jatkunut päänsärky, minkä vuoksi V passitti mut soittamaan päivystykseen. Sieltä mut ohjattiin soittamaan synnärille, mistä sitten mulle sanottiin, että olisi hyvä käydä tarkistuskäynnillä sulkemassa pois raskausmyrkytyksen mahdollisuus. No, sovittiin hoitajan kanssa puhelimessa, että menen käymään siellä noin kello 10 aikaan. Ajattelin, ettei siellä kauaa mene ja ehdin hyvin vielä järjestelemään kaiken valmiiksi kello 14 mennessä, kun J:n ensimmäiset synttärivieraat tulisivat. Kaksi tuntia myöhemmin mulle alkoi jo iskeä todella kova stressi ja paniikki etten ehdi tekemään mitään valmiiksi ja sorruinkin sitten jakamaan tätä ahdistustani synnytysosaston hoitajalle, joka sitten joutui lohduttamaan tätä hätäpaniikista kärsivää stressipotilasta. Mutta anyway, mulla ja vauvalla oli kaikki kunnossa, joten päästiin lähtemään kotiin.

Kun vihdoin olin kotona, niin synttäreiden alkuun oli enää 1,5 tuntia aikaa, ja kuten arvata saattaa, eihän täällä ollut kahdelta mitään valmiina. Eikä sitä painetta helpottanut yhtään, että kaikki, lähes 30 juhlijaa, sattuivat samaan aikaan tulemaan. Just V:n kanssa jälkeenpäin puhuttiin, että oli virhe laittaa kutsuun "..kello 14 jälkeen", sillä riski oli olemassa, että kaikki tulevat siis juurikin siihen aikaan, heh. Synttärit hoituivatkin lennosta kaaoksen ja väenpaljouden keskellä; niin tarjoilu, kuin leipominenkin. Juhlatunnelmaa siivittämässä oli tietenkin myös trooppinen ilmasto, kun uunin lisäksi aurinkokin paahtoi koko päivän!

Vaikka täällä olikin melkoinen ruuhka, niin olen todella otettu, että melkein kaikki kutsuvieraat pääsivät tulemaan paikalle pitkänkin matkan päästä, eikä (toivottavasti) pahastunut, vaikka kahvi ja tarjoilut olikin vähän "noutopöytänopeatsyöhitaat"- tyylinen. Jälkeenpäin ajateltuna mua harmittaa ihan sikana, kun en oikein kerennyt juttelemaan kaikkien vieraiden kanssa. Seuraava samanlainen sirkus onkin varmaan edessä sitten Töpselin ristiäisten järjestelyissä. Jospa siellä sitten ehtisi seurustella muidenkin kuin sähkövatkaimen ja kahvinkeittimen kanssa! Noh, juhlista selvitty ehjin nahoin, mutta voin luvata ja vannoa, että lääkäriin en enää mene vaikka olisi pää kainalossa, jos jotain pitää järjestää samalle päivälle. Huhhuh!

J sai hirmuisesti ihania lahjoja, mitä en valitettavasti eilen oikein kerennyt sen tarkemmin katsoa. Tänään sitten, kun V oli koko päivän töissä ja me oltiin J:n kanssa kahdestaan kotona, oli hyvin aikaa tutkiskella kaikki uudet lelut ja tavarat läpi. Me ostettiin V:n kanssa molemmat omat lahjat J:lle, niin pääsipähän kumpikin sitten valikoimaan sitä itsellekin mieleistä pakettia. V osti CAT- autoja, mitkä soveltuu niin hiekkalaatikolle, kuin sisällekin ja J:hän tykkäsi näistä ihan sikana! Toinen on vieläpä sen verran isompi (kippiauto?), että siinä pystyikin sopivasti kyyditsemään mun ostamaan lahjaa. Ostin siis J:lle ison paketin LEGO duploja, missä tuli mukana rakennusalustojakin. Meillä noi duplot on kyllä kovassa kulutuksessa ja koska itsekin tykkään niillä rakennella, niin tää oli kyllä ihan nappiostos. Isona plussana mainittakoon nyt sekin, että J ei saa niitä rikki, joten säilyy ehjänä ehkä seuraavallekin käyttäjälle. J sai vielä tädiltäkin ison paketin samaisia palikoita, niin nyt on Legoja millä rakennella. Onni onnettomuudessa, etten ostanut juurikin sitä samaa pakettia, vaan vaihdoin sen vielä viimehetkellä, muuten J:llä olisi nyt duplo jääkarhut ja valaat tuplana! Lisäksi hän sai hirmuisesti karkkia, vaatteita, kirjoja, muovailuvahaa, auton, junaradan ja muuminuppipalapelin. Mun on kyllä pakko hehkuttaa tota nuppipalapeliä, on se niin ihana! Ja samaa mieltä taitaa olla J:kin, kun koko päivän oli nuppimuumit mukana minne hän menikin.

Rankan sunnuntain jälkeen huokaisen helpotuksesta, rennompaa uutta viikkoa kaikille!

Familytime by Jennamama

Eat-sleep-rest, repeat

Jooh. Mulla on tän viikkoa ollut todella voimaton ja väsynyt olo ja olenkin tätä oloa pyrkinyt kohentamaan sillä levolla, mitä mulle tunnutaan joka tuutista suositeltavan. Olen nukkunut aamulla pitkään ja nukkunut päivisin vielä päikkäritkin, mutta lopputulos on ollut aina sama; olo on vain entistä väsyneempi. Ja pahenee vain päivä päivältä! Koska V:lläkin alkoi työt tällä viikolla, niin tää viikko onkin mulla mennyt sohvalla maatessa, yhtä neuvolakäyntiä ja perhevalmennusta lukuunottamatta. On tuntunut just siltä, että toi sohva on imenyt musta kaiken elinvoiman ja tunsin jo, kuinka oon alkanut nukkaantumaan sen verhoiluun kiinni. Seinät kaatuu päälle, ahdistaa, päähän koskee, on tylsää, muttei silti jaksa tehdä mitään.. Tänään sitten herätessäni (taas väsyneempänä, kuin eilen) päätin, että tänään jää ne päikkärit nukkumatta ja saan jotain aikaiseksi. Ja olo on ollutkin kuin uudestisyntyneellä!

V pyysi multa jo eilen illalla, että voisinko aamupäivällä tehdä ruuan niin, että hän saisi töihin mukaan kotiruokaa. Tän aamun aloitinkin sitten nakkikastikkeen kokkailulla ja V:n töihin lähdettyä alkoikin perinteinen päikkäriaika lähestyä väsymyksen merkein. En kuitenkaan oikaissut itseäni tavalliseen tapaani sohvalle, vaan aloitin lähes koko viikon ajalta rästiin jääneiden kotitöiden perusteellisen hoitamisen. Tulikin siinä puuhaillessa viikattua vaatteet narulta, pestyä pyykit, laitettua astiat, järjesteltyä paikat, vietyä roskat, tuuletettua asuntoa ja touhukkaana aloitin vielä talvikamojen pesun ja varastoon pakkailunkin!

Myöhemmin mun hyvä ystävä tuli käymään kahvilla ja päiviteltiinkin siinä kuulumiset ihan pidemmän kaavan mukaan ja terapoitiin toinen toistamme. Mun mielestä on ihanaa, että mulla on just tollasia ystäviä, että vaikka puoleen vuoteen ei nähtäiskään, niin silti se jälleennäkeminen on yhtä luonnollista ja tuntuu, ettei ois koskaan erossa oltukaan. Näitä lisää! Kahvittelun jälkeen käytiin vielä Prismassa ostamassa J:n synttäreille vähän tarpeita ja mukaan ois tarttunut vaikka mitä ihania tavaroita, mitä olisin aivan ehdottomasti (en todellakaan) tarvinnut, mutta sain hillittyä itseni, enkä ostanut mitään ylimääräistä. Sekin jo yks voitto tälle päivälle! Höpöttelyä jatkettiin sitten vielä uudemman kahvittelun merkeissä.

Tän päivän yhteenvetona siis voin todeta, että toi lepääminen ei ehkä oo se "mun juttu" kerätä voimia, vaan päinvastoin; mitä enemmän päivän aikana on aktiviteettia, sitä energisemmäksi itseni koen. Olo on HUOMATTAVASTI virkeämpi, kuin moneen päivään! Meitä on moneen junaan ja mulle näköjään paras tapa pitää itseni liikkeessä, on pysyä liikkeessä. Puuhastelu, sosiaaliset tilanteet, aurinko, ulkoilu; näissä on sitä jotain elämän eliksiiriä.

Virkeämpää viikon jatkoa, piristäkää toisianne!

Familytime by Jennamama

Raskauden TOP5

Jooh, tänään mittariin pyörähti rv 38 (37+0), mikä siis tarkoittaa käytännössä sitä, että vauva on nyt täysikasvuinen ja valmis vaihtamaan paikkaansa masun sisältä tälle puolelle. Sen kunniaks aloin miettimään, että mitä kaikkea tää matka on pitänyt sisällään. Mieleen tulikin ihan hirveesti eri juttuja ja jos kirjaisin kaikki ylös, niin lista olisi loputon. Tän reilun kahdeksan kuukauden aikana mun keho ja mieli on muuttunut hurjasti, yrittäen sopeutua tulevaan äitiyteen ja sen mukana tuomiin muutoksiin. Jotkut näistä muutoksista on huomattavampia kuin toiset, ja osa mun elämää ja arkea lähes päivittäin. Juuri näistä risuista ja ruusuista ajattelinkin vähän avautua.

Närästys, ah tämä ihana ystäväni, jonka kanssa olen tallustellut käsikädessä koko raskauden! Tää on EHDOTTOMASTI ensimmäisiä asioita, mitä mulla tulee mieleen sanasta "raskaus". Ennen raskautta en oikeestaan ees tiennyt, mitä närästys on, mutta jo ensiviikoilta lähtien tätä rupes esiintymään ja loppua ei näy. Tuntuu, että pahenee vaan, mitä enemmän viikkoja kertyy. Eli närästys kiteytettynä; syöt jotain --> närästää, juot jotain --> närästää, makaat liian kauan --> närästää, kumarrut --> närästää, ja tätäkin listaa voisin jatkaa loputtomiin, mutta jospa en.. Eikä mua närästä koko ajan, mutta useampia kertoja päivässä kuitenkin. Eikä se aina oo niin paha (kun siihen on jo niin tottunut), mutta silloin, kun se kunnolla iskee, niin tuntuu kuin vatsahapot yrittäisivät kaivautua ruokatorven kautta keuhkoputkiin ja sitä kauttaa kaikkiin mun sisäelimiin. Mutta hei, deal with it!

Mielialanvaihtelut, jooh.. Tätä ei ihan alussa esiintynytkään, mutta nykyään, oivoi, tilanne on täysin eri. Musta tuntuu, että raskaus korostaa kaikkia tunteita; kun oot iloinen, niin oot tosi iloinen, mutta kun heikko hetki koittaa, niin kyyneleiltä ei vältytä, ja se vihantunne, sitä ei voi edes selittää, kun se yllättää. Ja tää kaikki voi tosiaan tapahtua vartissa. Oooh, those hormones! Tästä hyvänä esimerkkinä; V sanoi yks päivä jotain, vitsillä --> itkin 1,5 tuntia, näin jonkun sellasen mainoksen, missä oli joku kehitysmaan lapsi, joka näki nälkää (niinkun niissä mainoksissa yleensäkin on ja kaikki varmaan tietää, mitä tarkotan) --> herkityin niin, että en pystyny kattoo sitä mainosta edes loppuun, V jättää  tyhjän maitotölkin pöydälle --> oikeesti joudun hammasta purren peittämään sen kiukun, etten mäkättäs turhasta, ostan vauvalle jotain (esim. sukat tai tuttiketjun) --> sitä ilon ja onnen määrää ja loppuun vaikka herkät biisit --> en suosittele.. 

Mieliteot, tää tulee varmaan monille mieleen ensimmäisenä, kun puhutaan raskaudesta. Multa on tosi monet kysyneet, että onko ollut mitä mielitekoja, mutta ei, ei mulla oo ollut hirveemmin ja mun isä sanoikin, että se joka on päässyt helpolla tän asian suhteen en ole minä, vaan V! Mitä mulle nyt päälimmäisenä tulee näistä mieliteoista mieleen, niin niitä on neljä; tikkarit, mehujää, vihreät omenat ja viinilasista juominen. Tästä voi jo päätellä, että helpolla oon päässyt, enkä oo tainut vielä kertaakaan passittaa V:tä vartavasten kauppaan ostamaan jotain, vaan siks, että mun tekee sitä mieli. Ja nääkin mieliteot tuli vasta nyt loppuraskaudesta.

"Minä-kuva", en tiedä onko tää nyt ihan oikea sana kuvaamaan sitä, mitä ajan takaa, mutta yritän vähän avata tätä aihetta. Silloin raskauden alkuaikoina odotti tosi malttamattomasti sitä masun pullahtamista, mikä mulla tapahtui aika myöhään, muistaakseni joskus rv 27 tienoilla. Silloin oli ihana ihastella sitä pientä kumpua, mikä oli muodostunut. Tuntui, ettei enää silittele vaan sitä omaa masua, vaan ihan konkreettisesti näki, että joku siellä on, kun liikkeetkin jo tunsi. Kyllä, nykyäänkin tykkään ihastella tätä kumpua, mutta välillä kun katsoo niitä vanhoja kuvia, missä on hoikka ja pystyi käyttää nättejä vaatteita, niin tulee todella haikea mieli. Ihan paha mielikin! Oon V:lle aina silloin tällöin sanonutkin, että kato kun mä oon tällänen pullukka ja kaikki muut on tosi laihoja ja nättejä ja niillä on ihania vaatteita (nykyään kun mun vaatevaihtoehdot on vähän rajallisemmat, kun aiemmin), mutta onneks V on jaksanut kannustaa; "kulta sä olet raskaana, et sä ole lihava ja kohta tää on ohi ja sitten saat taas käyttää niitä vaatteita, mitä haluat!". Kyllä se parantaa aina sitä omaa oloa. Ja mikä on ollut helpottavaa huomata, niin oon selvinnyt tähän asti ilman mahan raskausarpia, mitä oon vähän pelolla odottanut. Positiivisella asenteella jatketaan, niin jospa ne pysyis piilossa myös loppuun asti!

Ja paras juttu, minkä jätin listan viimeiseksi;

Vauvaostokset, ehdottomasti parasta koko raskaudessa! Sanoin jo heti alussa, että rupeen tekemään hankintoja vasta puolivälin tienoilla, koska muuten se lähtee käsistä. Ja aaa että, kuinka oonkaan nauttinut tästä shoppailusta! On ollut ihana katsella kaikkea vauvatavaraa kaupoissa, kirppareilla ja netissä. Hypistellä, ihastella ja etsiä niitä supersöpöjä yksilöitä sille omalle pikkuiselle. Tässä muodostuu myös se mielikuva siitä, miltä mun vauva näyttää näissä vaatteissa ja miten tuun vaihtamaan vaippoja just tällä pöydällä ja tän hoitoalustan päällä. Tää shoppailu on ollut mulle korvaamaton apu, mikä on auttanut jaksamaan tätä välillä niin tukalaakin oloa! Oon aika varma, että nimenomaan vauvaostokset on jokaisen tulevan äidin kohokohta ennen synnytystä. 

Ihanaa viikonloppua ja iso tsemppi kaikille kanssaodottajille, nauttikaa!

Familytime by Jennamama

Sitterin metsästystä

Meillä oli joskus iskän ja P:n kanssa puhetta sitterin hankinnasta ja he lupautuivat silloin sen meille hankkimaan, kun sopiva yksilö löytyy. Sovittiinkin, että kun mun mammaloma alkaa ja aikaa on, niin lähdetään etsimään "sitä oikeaa". Eilen me sitten lähdettiin kiertelemään porukassa lastentarvikeliikkeitä ja löydettiinkin poitsulle ihania tavaroita ja muutama vaatekappale. Ja tuleva ukki ja P tietenkin maksoivat!

Ensimmäisestä liikkeestä (missä käytiin sitteriä etsiskelemässä) matkaan tarttui aivan ihana vaunuverho sekä uudet tuttiosat tuttipulloon. Mun on pakko vähän hehkuttaa tota merkkiä; nimittäin Färg & Form. Jo silloin kun ensimmäisen kerran rupesin katselemaan lastentarvikkeita, niin silmään osui tämän kyseisen merkin tuotteet ja erityisesti kuosit. Aivan ihania ja ajattomia! Erityisesti mun sydän suli tolle Moln- pilvikuosille, mitä siis löytyy useammassa eri värissä. Näitä tuotteita löytyy lastentarvikeliikkeistä ja melkeinpä jokaisesta lastetarvikkeita myyvästä verkkokaupasta. Mun onnekseni löysinkin tolla kuosilla pinnasängyn reunapehmusteen Tori.fi:stä ja vieläpä harmaana, niinkuin olin haaveillut. Edulliseen hintaan, eikä todellakaan häpeile uudelle! Lisäksi mulla on samaa sarjaa hoitopöydän pehmuste/hoitoalusta, minkä mun äiti osti mulle, kun sen niin kovasti halusin. Onneksi oli synttärit viime kuussa, niin oli hyvä syy vähän pyytääkkin sitä, heh. Ja nyt sitten sain vielä kolmannen palasen tätä sarjaa vaunuihin. Ah tätä ilon ja onnen määrää!

Vaikka oltiinkin sitteriostoksilla, niin shoppailukierros mystisesti jatkui Lindexin lastenvaatepuolelle, kiitos P:n. Mutta en valita! Jo heti ovesta sisään astuessa mun silmään pisti lasten välikausihaalari, mikä oli lähes pakko saada. Siis mopsihaalari, for real! Mun äidillä on siis mopsi ja oon aivan rakastunut kyseiseen rotuun ja haaveena olisi saada joskus omakin mopsivauva meille, pitää vaan keksiä keino suostutella V tähän hankintaan.. Kahmaistiin haalari kainaloon ja ennenkuin kassalle kerettiin, niin P otti sitten vielä hyllyn reunasta pipon ja kuolalapun, pitäähän asukokonaisuuden olla täysi! Tää haalari on kyllä ehdottomasti yks mun lemppari vaatekappaleista, enkä malttais millään odottaa, että pääsen Töpselin siihen vuoraamaan.

Matka jatkui Prismaan, muttei sieltäkään löytynyt sellaista yksilöä, minkä olisin palavasti halunnut. Ja tavalliseen tapaani, lähes aina Prismassa käydessäni, haluan käydä eläinkaupassa. Katsomassa kaloja. Ja niin me sitten käytiin, katsomassa kaloja. Samalla tulee yleensä katsottua jyrsijätkin ja niin kävi tälläkin kertaa. Poikkeuksena kuitenkin, että mun iskä halusi kääpiöhamsterin. Ja osti kääpiöhamsterin. Nää on näitä!

Pakattiin "Raita" autoon ja jatkettiin vielä kolmanteen sitterikauppaan ja sieltä se sitten löytyi! Aluksi olin ajatellut sitä ihan perus keinuvaa mallia, mutta tämä yksilö oli kokonsa ja rakenteensa puolesta aivan ihana. Tavallaan jopa yllätyin siitä kuinka vankkaa tekoa tämä malli on, vaikka ulkonäkö viestii mun silmään vähän muuta!

Sitterin pystyy säätämään kahteen eri asentoon ja pehmusteet on irrotettavat, jolloin se mukautuu lapsen kasvun myötä isommaksi. Puhdistuksen kannalta myös erittäin kätevää, kun kankaat saa irti.

Rungossa on naksautettavat tuet, jolloin sitteri pysyy paikallaan, jos ei halua sitä keinutella. Lisäksi sen saa helposti kasaan ja näin ollen myös mukaan jonnekin, jos tarve vaatii. Mukana tuli kantokahvallinen säilytyspussi, missä sitterin saa helposti säilytettyä tai kuljetettua. Kaksivaihteinen tärinätoiminto ja lelukaari myös ehdotonta plussaa. Mun mielestä sitteri on myös todella kevyt kiikutella, niin J:kin voi sitten vauvaa keinutella, jos haluaa, ja luulen, että haluaa.

Mulla on kyllä aivan ihania ihmisiä ympärillä, ketkä on auttanut todella paljon vauvantarvike hankinnoissa. En voi edes kuvailla miten iso apu perheestä on ollut jo tässä vaiheessa! Lisäksi mun iltaa piristi tosi kovasti, kun saatiin J:n viikko-viikko järjestelyt sumplittua niin, että hän on meillä aina V:n aamuvuoroviikoin, mikä siis helpottaa nimenomaan mun arkea vauvanhoidon ja jaksamisen suhteen. Tästä tuli heti paljon helpottuneempi olo, eikä se jaksaminen enää huoleta niin paljon, kun V pystyy olemaan enemmän kotona silloin kun J on meillä.


Iso kiitos perheelle, ystäville ja tutuille kaikesta tuesta ja avusta, olette korvaamattomia!

Familytime by Jennamama

Lähtölaskentaa

Laitoin just astianpesu- ja pyykinpesukoneet jylläämään, keittelin kupin suklaakahvia ja ajattelin tulla päivittelemään vähän mun tekemisiä ennenkun mun serkku tulee käymään kahvilla. Oon tänään kerennyt jo käymään pienellä happihyppelyllä (painosanalla pienellä, koska unohdin mun lapaset kotiin..) ja pakkasin Töpselin sairaalakassin loppuun, kun se homma jäi eilen vähän kesken.

Tänään jäljellä 25 päivää laskettuun ja h-hetki on päivä päivältä lähempänä. Jännitys alkaa jo pikkuhiljaa hiipiä takaraivoon ja eilen päätin sit, että on aika alkaa pakkailemaan jo sairaalakasseja. En oo koskaan ennen tätä joutunut tekemään, joten asia on mulle täysin uusi, enkä oikein tiennyt, että mitä kaikkea vauva sitten sinne tarvitsee. Pakkasin mukaan reilusti vaatetta ja varmuuden vuoksi kahta kokoa; 50 ja 56 senttisiä, jos vaikka sattuiskin olemaan isompi tapaus ja ihan pienimmät vaatteet ei oiskaan sopivia. Toivottavasti ois kuitenkin suht pieni poikanen synnytystä ajatellen!

Mukaan pakkailin;

• muutaman kappaleen bodeja ja housuja
• 2 hattua, toinen ohuempi ja toinen vähän paksumpi
• 2 paria sukkia ja villasukat
• sukkahousut 
• tumput
• kokohaalarin
• toppapuvun
• ulkotumput ja -töppöset
• 2 tuttia

Luulen, että näillä vauva pärjää hyvin sen pari päivää, kunnes päästään kotiin. V:n kanssa ajateltiin, että omilla saikkulaukuilla ei niin kiire ole, vaan varmaan keretään ne sitten pakkailla kun lähtö tulee. Tuskin ensisynnyttäjillä se synnytys kuitenkaan käynnistymisen jälkeen on ihan vartissa ohi! Eli ei mitään hätäkiirettä pitäisi asian kanssa tulla. Toivottavasti.

Eilen käytiin myös synnytysvalmennuksessa keskussairaalalla. Mulle tästä kolme tuntisesta tietopläjäyksestä oli iso apu, koska siellä käytiin asiat läpi synnytyksen käynnistymisen alkamisesta, vauvan kotiin lähtöön ja hoitamiseen asti. Nyt kun synnytysosasto ja kivunlievitysmenetelmät on kertaalleen läpi käyty, niin voi turvallisin mielin keskittyä odottamaan ja keräämään voimia, sekä miettiä, että mikä olis just mulle se paras tapa selviytyä tulevasta "maratoonista". Yleisesti ottaen mulle jäi tosta käynnistä sekä innostunut olo, kuin vähän jännittynyt ja pelokaskin. Mutta hei, h-hetki on lähellä ja se on ihan normaalia, senkin opin siellä!

Tänään on ollut aivan ihana, aurinkoinen päivä ja musta tuntuu, että näistä päivistä saa aina tankattua itteensä sitä positiivista energiaa ja jaksamista. Vaikka mulla onkin ollut tosi tylsä päivä yksin kotona, kun V:kin on töissä eikä oo mitään seuraa, niin silti jaksaa hymyillä ja meinasinkin, että voisin leipoa sämpylöitä ruualle, sitten kunhan V pääsee töistä kotiin. Tän päivän menu siis todennäköisesti tonnikalapastaa ja tuoreita sämpylöitä. 

Pakko tähän loppuun vielä avautua elämää suuremmasta ongelmasta, mikä tuottaa mulle harmaita hiuksia. Nimittäin selfiet. Kun katon itseäni peilistä ja totean, että joo, tänään on hyvä päivä ottaa kuva tästä omasta naamasta, niin lopputulos; kameran kuvarullassa on 837 selfietä, missä ne ilmeet on just sellasia, että päässä rupee soimaan SANNI:n "Että mitähän vittua" ja sit kun vilkasen taas peiliin, en ymmärrä, että mikä mättää.. Mun puhelimessa on varmaan jotain vikaa tai sit se on vaan tää naama. En tiedä. Siirryn tästä varmaan gigantin sivuille kattelee jos sieltä löytys helpotusta tähän ongelmaan ja kuvatkin rupeis onnistuu. No, mutta aina sieltä miljoonan kuvan joukosta onnistuu jotenkin karsimaan ne vähiten epäonnistuneimmat otokset, mitkä kehtaa just ja just julkastakki. Silloin tällöin. 

Aurinkoista alkanutta viikkoa kaikille!

Familytime by Jennamama