The perfect gift

Yks mun pitkäaikaisimmista ystävistä kävi eilen kahvittelemassa ja katsomassa vauvaa. Meidän viimekohtaaminen on tainut olla joskus viime vuoden puolella joulukuussa, joten oli tosi kiva pitkästä päivitellä kuulumiset ja jutella oikein kunnolla. Tälläset ystävät on mun mielestä parhaita, että vaikka ei pitkään aikaan nähtäiskään, niin se jälleennäkeminen ei oo sellanen "awkward situation", vaan ollaan ku mitään taukoo ei ois ollutkaan. Hän oli hankkinut meille myös lahjoja ja voin sanoa, että nyt osui lahjavalinta ihan nappiin! Meillä oli siis jo aiemmin puhetta, että mitä vauvalta vielä puuttuu ja tähän totesin, että harsoja ei oo liikaa, joten vauvalle hän sanoikin hankkivansa näitä. Lisäksi hän yllätti ihan totaalisesti tämän tytön ja oli hankkinut mulle Light box:in, mistä oon V:lle puhunut jo pitkään, että mun pitää tilata sellanen. Ja voi vitsi, miten tykkään tosta! Enkä oo ainut, nimittäin V:kin innostu ja mua odottikin aamulla pikku viesti valotauluun kirjotettuna. Ja kyllä, nää pikkujutut on just se parisuhteen pikkusuola, mistä tykkään. Eli tää ledivalolaatikko oli mulle ihan täydellinen lahja!

Kuten nokkelimmat jo varmaan tajuskin ja muut voi tuntea piston sydämessään (ei tosissaan), niin muutin blogin nimeä vähän itselle kotoisammaksi. Syy tähän on se, että koska mun elämä pyörii nykyään vaan perheilyn ympärillä, niin haluun pyhittää tän jutun mulle, ja vaan mulle. Identiteettikriisiä pukkaa siis. Haluan olla äiti, joka ei näytä äidiltä. Oon sanonut V:lle, että jos joskus alan näyttämään siltä, etten huolehdi itsestäni, vaan omistan elämäni vaan ja ainoastaan perheelle, niin sen pitää sanoa siitä mulle. En halua, että peilistä mua katsoo joskus sellanen "horror-mutsi"; tukka likasena, kollarit kuolassa niin, että viikon ruokalista on luettavissa, niin väsyneen näköinen, eikä häpeä näyttää sitä ulospäin.. Huhhuh, näihin kauhukuviin en siis halua joutua ja tän tavotteen aion pitää mielessä. Just siks päätin, että aion keskittyä myös omiin asioihin ja nähdä ihmisiä, enkä vaan mökkihöperöityä kotona ja muuttua yllämainituksi "mombieksi". Ja tää "oma elämä"- remppa lähti nyt liikkeelle blogin nimen vaihdoksena. Vaikeesti selitetty, mutta nää on näitä mun ajatuksia, mitä on joskus hankala pukea sanoiksi.

Tänäänkin mun pari kaveria kävi kylässä ja illemmasta nyt mun serkku, äiti ja sisko tuli vielä kahvittelemaan. On niin helpottavaa, että meidän luona käy porukkaa piristämässä tätä mun kotiäidin arkea, sillä koska V on töissä, niin mun päivät on aika yksinäisiä. Oman pikkusäväyksen mun "niin vauhdikkaaseen arkeen" toi se, kun V pyysi tekemään pari riviä Eurojackpottia ja rohkastuin sitten samalla pelaamaan euron nettiarpaan ja kappas kummaa tää maailman huono-onnisin ihminen voitti kerranki jotain! Voiko kuuden euron voitto tuntua edes hyvältä? Kyllä voi! Loppuun vielä kuva siitä munaruukusta, mitä aiemmin kehuin täällä. Mainittakoon vielä sekin, että narsissit on vieläkin elossa.

Aurinkoista viikon jatkoa!

-Jemma