Kun epäonni tuplaantuu

Mun on pakko vähän avautua mun päivästä, mikä on tuntunut aivan sietämättömän pitkältä.. Nimesin sen maanantai 13.:ksi. Ei mulla nyt aina oo huono päivä, mutta viimeaikoina useemmin kuin yleensä ja tänään sainkin maanantaita koko viikon, ja luultavasti koko viime vuoden edestä. Kaikki toimi loistavasti kello 14 saakka, minkä jälkeen oonkin saanut kärvistellä lähes jokaisen asian suhteen. Voisin koota tähän alle valitusvirsien monalisan, mutta taidan sittenkin kertoa vaan mun päivän highlitet;

• Kapusta paloi kiinni hellanlevyyn kun rupesin laittamaan ruokaa, en laittanut enää.
• Ajattelin paketoida kummipoikani synttärilahjan pikkukiireessä ennen juhliin lähtöä; leikkasin ryttyisestä ja repaleisesta lahjapaperista liian pienen siivun, mikä ei mittailuista huolimatta riittänyt lahjan ympäri, enkä löytänyt teippiä. Luovutin, ja siirryin lahjakassiin.
• Juhliin päästyäni V soittaa, että olin unohtanut aiemmalta kauppareissulta hänen korttinsa minun lompakkooni. Eikun neuvomaan sille osoitetta, mistä kortin voi noutaa.
• Juhlista lähtiessä piti kortti käydä hakemassa takaisin (, että pääsen uudestaan kauppaan..) ja käydä tilalle nostamassa käteistä V:lle.
• Kaupassa käydessä kortti ei enää toimi, jono asiakkaita katsoo mua kun jotain kerjäläistä, kun yritän soittaa V:lle, että mikä mättää. Myyjä teki mulle kuitin tallennuksen, että pystyin päästämään ihmisiä mun ohi asian selvittelyn ajaksi, tukkien tietysti samalla toisen puolen ostoshihnasta. Yritin korttia uudestaan, toimi. Ja näin on käynyt mulle jo kahdesti kuukauden sisällä samassa kaupassa. En näytä kohta naamaani enää siellä.
• Ostokset kotiin, milloin huomaan, että mun aikaisemmin pöydälle siirtämät ruokatarpeet on jääneet sille sijoilleen ja pilallahan ne nyt on. Rattaat kyytiin ja äidin luokse tarkoituksena lähteä pelaamaan sulkapalloa. V soittaa, että oli unohtanut ostaa makkarat saunailtaan. Ja tämä neiti jättää vauvan ja rattaat kyydistä äidille ja suuntaa kaupan kautta saunatiloille. Ja kortti vaihtuu takaisin omistajalleen ja käteinen minulle (edellinen käteisnosto reissu siis täysin turha..).
• Kaiken tän ristiinrastiin ajelun päätteeksi jätän äitini auton (minkä tankin oon rällännyt tyhjäksi) parkkiin ja lähden kiireellä kävelemään kentälle, minne meidän oli tarkoitus porukalla mennä pelaamaan. Puolivälissä matkaa tarkistussoitto äidille, oottehan te nyt siellä, etten turhaan kävele. Vastaus: Me ollaan kotona ja odotetaan, että saadaan sun laukusta vaippa vauvalle. Matka takas äidin pihaan mars!
• Äidin luona jo kiukusta kihisten totean, ettei mun kannata mihinkään lähteä tällä karmalla. Rattaat takaisin autoon, vauva kaukaloon ja kotiin.
• Kotona huomaan, että vauvan korvikepurkki on vuotanut laukkuun. Huooh.
• No pääasia, että vauva nukkuu kaiken kiukuttelunsa päätteeksi, joten voin keskittyä johonkin muuhun. Muokkasin siis blogin ulkoasun uuteen uskoon v-päissäni ja rupesin purkamaan päivän vastoinkäymisiä tänne. Lopputulos: Kirjoittaessa painoin jostain nappulasta ja tämäkin sekosi niin, etten saanut sitä enää korjattua. Aloitin alusta.

Silloin kun mulla menee huonosti, niin mulla menee huonosti näköjään kaikki. Ylös listattu siis vain päivän kohokohdat, mutta mukaan mahtuu laaja kirjo muun muassa aurinkolasien tippumista, puhelimen tippumista, avainten unohtamista ja hikoilua, unohtamatta vauvan itkua ja laukun leviämistä kolme kertaa äidin auton jalkatiloihin. Ihan näin paha karma mua ei ookkaan päässyt kovin usein yllättämään, luojan kiitos! Onneks tää päivä alkaa olla pulkassa, nimittäin tuntuu, että jos tää jatkus yhtään pidempään, niin irtois tukka päästä. No huomenna paremmalla jalalla ylös (koputa puuta). Laitoin tätä ankeutta piristämään vähän ilosemman otoksen parin viikon takaa, sillä mun puhelin mustas mun tänä päivänä otetut kuvat (sekin vielä..).

Parempaa viikonloppua!

-Jemma

Pitääks kesäkunto saavuttaa?

Nyt kun meille tänne Joensuuhunkin vihdoin ja viimein, kaikkien näiden räntä/lumi/loska/vesi/raekuurojen jälkeenkin saatiin kesä, niin mielessä on vähän väkisinkin pyörinyt tää ikuisuusasia, mikä vuodesta toiseen vainoaa varmaan lähes jokaista suomalaista, nimittäin kesäkunto. Hohhoijaa, jokavuotinen uudenvuodenlupaus paljastuu valheeks viimestään tässä kohtaa vuotta. Oonko kunnossa tänäkään vuonna? No en! Mutta täytyykö mun edes olla?

Tää aihe pomppas mun mieleen taas ihan yllättäen, kun selailin noin tunnin verran Instagramia sohvalla löhötessäni. Tän tunnin aikana tuli katsottua varmaan satoja kuvia treenatuista kesävartaloista ympäri maailmaa ja ihasteltua sitä päivetystä, jonka jotkut onnekkaat onnistuu itselleen grillaamaan. Allekirjoittanut kun ei saa kun kauniin punaisen hehkun kesäisin! Anyway, nyt kun säät lämpenee ja vaatteet vähenee, niin tulee kiinnitettyä itsekin huomiota tähän omaan kesäbodyyn, mikä ei nyt oo ehkä ihan niin mintissä mitä haluisin, eikä oo koskaan ollutkaan.

Tää vuosi tuntuu olevan mulle jotenkin viime vuotta vaikeempi. Vaikka paino on sama ja ulkoisesti suuria muutoksia ei oo tapahtunut suuntaan tai toiseen, niin raskaus on silti jättänyt jälkensä tähän varteen. Nää niin kutsutut "raskausarvet" on ennemminkin mun itsetunnossa, kuin kropassa. Tavallaan se tieto, minkä matkan oma keho on kulkenut viimeisen vuoden aikana, saa aikaan sen, että tunnen itseni ihan ryhdittömäksi ja veltoksi rihmakinkuksi, vaikka se ei ulkoisesti siltä näyttäisikään. Tän asian kanssa mulla riittää vielä sisäistettävää, mutta hei, ei mulla oo kiire!

Aion nauttia tästäkin kesästä ihan täysillä ja oon innostunutkin nyt vaunuilusta ihan eri tavalla, kun aurinkokin on mukana matkassa. Aion viettää aikaa rannalla ja syödä kaks jätskiä päivässä jos huvittaa, miettimättä sitä, mitä muut ajattelee mun "äitivartalosta". Ja tästä päästiinkin hyvin aasinsiltana just tähän kysymykseen; mitä muut musta ajattelee? Vai ajatteleeko? Musta tuntuu, ettei kukaan tosissaan mee rannalle vaan tuomitakseen muiden ihmisten kesäkuntoa. Tai jos menee, niin se on jo aika surullista ja me -turhien lupausten tekijät- voidaan nousta niiden ihmisten yläpuolelle. Luulen et meitä on kuitenkin enemmistö! Ja loppujenlopuks, onko sillä väliä, mitä joku toinen on musta mieltä?

Miks me ajatellaan näitä juttuja? Kuka sen on päättänyt, mikä kroppa on se "oikealla" muotilla valettu? Miks mun pitäis olla yhtä laiha, kun VS:n alusvaatemallit tai omistaa fitnessmallin kroppa? Tai saada kahvipavun väritys pintaan? Miks ihmiset tuomitsee toistensa ulkonäköä ylipäänsä? Ja mikä on oikeesti se surullisenkuuluisa kesäkunto? Tunnen monia ihmisiä, jotka on mun mielestä kauniita, mutta ketkä on tyytymättömiä itseensä. Kauneusihanteet on olleet olemassa aina ja varmaan tulevatkin olemaan, mutta miksi? Jokaisella on kuitenkin se oma kauneusihanne, niin kuka sen "kultaisen keskitien" kauneusihanteissa voi määrittää?

Näihin mietteisiin on hyvä (taas) päättää päivä. Iloitkaa ihmiset omista vartaloistanne. Te ootte kesäkunnossa just sellasina, kun te ootte. Rakastakaa välillä myös itseänne ja nauttikaa kesästä!


-Jemma

Just another mommy day

Tässä mäkkisafkaillessani ajattelin tulla kertoilemaan mun tän päiväsestä erävoitosta mökkihöperyyttä vastaan. Niinku aiemmin jo mainitsinkin, niin oon ajatellu panostaa enemmän myös itseeni. Tavoitteena siis pyrkiä sosialisoitumaan enemmän ja tekemään niitä itselle mieleisiä juttuja, sillä viime ajat on menny sisällä nököttäessä. Ollaankin Töpselin kanssa oltu tänään aktiivisia ja nähty ihmisiä. Mun täti kävi lapsineen kyläilemässä aiemmin päivällä ja hekin olivat hankkineet vauvalle lahjan; Star Wars bodyn ja housut. Ja kyllä, nääkin oli aivan ihanat ja oikein mieleiset tän mamman silmille, mutta en tajunnut kuvaa tänne nyt ottaa. Harvemmin tulee mun tätiä nähtyä, joten oli tosi kiva pitkästä aikaa jutella ihan livenä. Olikin hänen kanssaan puhetta, että pitäisi kylätellä vähän useammin.

Myöhemmin lähdettiin käymään mun äidin luona, joka asuu siis ihan pikkumatkan päässä meidän kodista. Aiemmin ollaan liikuttu autolla, mutta tänään ajattelin koeajaa meidän uudet vaunut ja hyvinhän ne rullasi, niin ylä- kuin alamäetkin. Tää oli vauvan ensimmäinen vaunulenkki, joten äidin luokse rullailu oli ajallisesti sopiva aloitusmatka. Äidin luona pelailtiin Unoa ja viikon nostalgiahetken tarjos mun sisko, joka antoi mulle sellasen karkkikaulanauhan. Musta tuntuu, etten oo noitakaan nähny, saatika syöny aikoihin. Ja nyt tarkotan OIKEESTI aikoihin. Tai sit en vaan muista, mutta anyway, samalta maistui kuin lapsenakin.

Loppuun vielä pakko sanoa erikoiskiitokset poliiseille, jotka antoi meille tietä suojatiellä. Vaikka meillä oli vielä hyvin matkaa suojatien alkuun ja siitä olisi kerennyt auto mennä hyvin ensin, niin nämä poliisit pysähtyivät odottamaan, että me tepsuteltiin siitä yli. On oikeesti ilo huomata, että tollasia ihmisiä on, jotka siirtää sen oman kiireen hetkeksi syrjään ja antaa tietä muille. Mulle tuli ainakin tosi hyvä mieli tästä. Tälläsiä arjensankareita lisää.

-Jemma

The perfect gift

Yks mun pitkäaikaisimmista ystävistä kävi eilen kahvittelemassa ja katsomassa vauvaa. Meidän viimekohtaaminen on tainut olla joskus viime vuoden puolella joulukuussa, joten oli tosi kiva pitkästä päivitellä kuulumiset ja jutella oikein kunnolla. Tälläset ystävät on mun mielestä parhaita, että vaikka ei pitkään aikaan nähtäiskään, niin se jälleennäkeminen ei oo sellanen "awkward situation", vaan ollaan ku mitään taukoo ei ois ollutkaan. Hän oli hankkinut meille myös lahjoja ja voin sanoa, että nyt osui lahjavalinta ihan nappiin! Meillä oli siis jo aiemmin puhetta, että mitä vauvalta vielä puuttuu ja tähän totesin, että harsoja ei oo liikaa, joten vauvalle hän sanoikin hankkivansa näitä. Lisäksi hän yllätti ihan totaalisesti tämän tytön ja oli hankkinut mulle Light box:in, mistä oon V:lle puhunut jo pitkään, että mun pitää tilata sellanen. Ja voi vitsi, miten tykkään tosta! Enkä oo ainut, nimittäin V:kin innostu ja mua odottikin aamulla pikku viesti valotauluun kirjotettuna. Ja kyllä, nää pikkujutut on just se parisuhteen pikkusuola, mistä tykkään. Eli tää ledivalolaatikko oli mulle ihan täydellinen lahja!

Kuten nokkelimmat jo varmaan tajuskin ja muut voi tuntea piston sydämessään (ei tosissaan), niin muutin blogin nimeä vähän itselle kotoisammaksi. Syy tähän on se, että koska mun elämä pyörii nykyään vaan perheilyn ympärillä, niin haluun pyhittää tän jutun mulle, ja vaan mulle. Identiteettikriisiä pukkaa siis. Haluan olla äiti, joka ei näytä äidiltä. Oon sanonut V:lle, että jos joskus alan näyttämään siltä, etten huolehdi itsestäni, vaan omistan elämäni vaan ja ainoastaan perheelle, niin sen pitää sanoa siitä mulle. En halua, että peilistä mua katsoo joskus sellanen "horror-mutsi"; tukka likasena, kollarit kuolassa niin, että viikon ruokalista on luettavissa, niin väsyneen näköinen, eikä häpeä näyttää sitä ulospäin.. Huhhuh, näihin kauhukuviin en siis halua joutua ja tän tavotteen aion pitää mielessä. Just siks päätin, että aion keskittyä myös omiin asioihin ja nähdä ihmisiä, enkä vaan mökkihöperöityä kotona ja muuttua yllämainituksi "mombieksi". Ja tää "oma elämä"- remppa lähti nyt liikkeelle blogin nimen vaihdoksena. Vaikeesti selitetty, mutta nää on näitä mun ajatuksia, mitä on joskus hankala pukea sanoiksi.

Tänäänkin mun pari kaveria kävi kylässä ja illemmasta nyt mun serkku, äiti ja sisko tuli vielä kahvittelemaan. On niin helpottavaa, että meidän luona käy porukkaa piristämässä tätä mun kotiäidin arkea, sillä koska V on töissä, niin mun päivät on aika yksinäisiä. Oman pikkusäväyksen mun "niin vauhdikkaaseen arkeen" toi se, kun V pyysi tekemään pari riviä Eurojackpottia ja rohkastuin sitten samalla pelaamaan euron nettiarpaan ja kappas kummaa tää maailman huono-onnisin ihminen voitti kerranki jotain! Voiko kuuden euron voitto tuntua edes hyvältä? Kyllä voi! Loppuun vielä kuva siitä munaruukusta, mitä aiemmin kehuin täällä. Mainittakoon vielä sekin, että narsissit on vieläkin elossa.

Aurinkoista viikon jatkoa!

-Jemma

Virvon, varvon!

Koska mun elämä on nykyään niin hektistä etten ehdi blogiakaan päivittelemään ajallaan, niin teen sen sitten vaikka myöhässä. Mut parempi myöhään, kun ei milloinkaan! Tosiaan, eilen oli palmusunnuntai ja tykkään kaikista tälläsistä pyhistä tosi paljon, sillä meillä on perinteenä kokoontua silloin lähisuvun kanssa yhteen. Tähän meidän "juhlapyhäpiiriin" kuuluu mun isovanhemmat, äiti ja sisarukset, sekä mun eno ja täti perheineen. Tällä porukalla tulee vietettyä niin joulut, pääsiäiset, äitien- ja isänpäivät kuin synttäritkin. Eilen kokoonnuttiinkin tuttuun tapaan mun isovanhempien luokse syömään, virpomaan ja juhlimaan mun ukin synttäreitä.

Koska oon luonteeltani tällänen käsityöihminen ja tykkään kaiken näköisestä askartelusta ja näpertelystä, niin pitihän se munkin käydä omat vitsat hakemassa. Sanoinkin mun äidille, että tänä vuonna saan ihan luvan kanssa askarrella virpomavitsat ja käydä virpomassa Töpselin nimissä. Mun veli sanoikin sitten vahtivansa, että säästän ne munat mitkä vauva on itselleen virponut, niin kauan, että se pystyy itse ne myös syömään. Onneks löysin tähänkin asiaan porsaanreiän; vauva syö tällä hetkellä kaiken mitä minä syön (vaikkakin maidon muodossa), joten tää mamma saa vetää suklaata nyt ihan urakalla! Mutta joo, käytiin siis perjantaina hakemassa äidin ja Töpselin kanssa vitsat, mitkä sitten sain näperrellä nätimmiksi ja eilen me sitten virvottiin mummitukset ja muut.

Mun mielestä just tämmösinä pyhinä perheen läsnäolo korostuu; lasten on helppo virpoa kaikki kerralla, eikä tarvitse välttämättä erikseen joka ovea kiertää. Myös vanhemmat pääsee helpommalla, mikä on oikeesti aika helpottava ajatus ja ennenkaikkea pääsee näkemään sukulaisia ja vaihtamaan kuulumisia, kun kaikki on koolla ja läsnä.

Illemmasta, kun oltiin kotiuduttu, niin V:n Kuopiossa asuva siskokin kävi vielä kahvittelemassa. Hän oli neulonut vauvalle aivan ihanan toukkapussin, mistä voisin laittaa kuvaakin tänne, kunhan käyttöön asti pääsee ja keittiötä pääsi koristamaan narsissit, minkä ympärille hän oli tehnyt munankuoriruukun. Tää ruukku oli mun mielestä aivan ihana ja mun äiti tänään kysyikin, että mistä se on hankittu. Toiset ne vaan osaa nää DIY- hommat! Pitääkin muistaa nappasta kuva siitä, ennenku oon kerennyt tappaa ne narsissit. Heh.

Tää päivä meillä on mennyt vähän siivoillessa, mutta muistettiin me pikkuyllärillä meidän isimiestäkin, jolla on tänään synttärit. Hankin V:lle jo etukäteissynttärilahjaks sellasen Niken tuulitakin/kevättäkin, mutta silti piti vielä jotain pientä järjestää, sitten kun hän iltavuorosta kotiutuu.

Mukavaa Pääsiäisen aikaa ja alkanutta viikkoa!

Familytime by Jennamama

Hän on täällä!

Koska blogin päivittely on jäänyt multa väliin, niin ajattelin nyt tulla kertoilemaan oikein pidemmän kaavan mukaan mun viikosta. Kulunut viikko on EHDOTTOMASTI ollut koko mun elämän mullistavin. Yhdessä hetkessä musta tuli äiti! Tähän viikkoon on kätkeytynyt niin paljon uusia asioita, iloa, onnea ja ennen kaikkea rakkautta. Tunnetta, mitä en oo koskaan ennen tuntenut. Oon oppinut aivan älyttömästi ja ollut todella väsynytkin, mutta silti oon nauttinut joka hetkestä, äitinä. Tää kyseinen pieni ihme syntyi sunnuntaina 26.3, kuusi päivää ennen laskettua aikaa. 

Sunnutai aamuna heräsin noin kello 6 aikaan kipuihin, mitkä sitten osasin tulkita supistuksiksi. Automaattisesti aloin laskea supistusten välejä, mitkä olikin noin 5 minuuttia ja kestoltaan noin minuutin mittaisia. Vähän jo epäilin mun omaa laskupäätä, kun olin lukenut, että väli pitäisi olla alussa pidempi? Anyway, soitin synnärille, mistä ohjeeksi tuli, että ole vain niin kauan kotona, kun pystyt (ellei vedet mene), sillä avautumisvaihe on ensisynnyttäjillä aika pitkä ja se aika on mukavampi viettää kotona. No, tein työtä käskettyä ja neljä tuntia kärvisteltyäni mulla alkoi jo usko loppua koko hommaan ja sanoinkin jo V:lle, että vitsi mä oon huono tässä, kun en siedä tätä kipua edes näin varhaisessa vaiheessa. Onneks V jakso tsempata ja rauhoitella tosi sinnikkäästi. En ois oikeesti pärjänny ilman apua supistusten tullessa, sillä kivut olivat OIKEASTI todella kovat. No, neljän kotona vietetyn tuskallisen tunnin jälkeen lähdettiin sairaalaan ja onneksi lähdettiin! Perille kun päästiin, niin olin auki jo 8 senttiä ja kätilö jo sanoikin, että todella nopeasti oli tapahtunut ja pitkään olin kivuissani sinnitellyt! Kivunlievitys valikoima olikin tässä vaiheessa karsiutut yhteen vaihtoehtoon; kohdunkaulanpuudutukseen. Tämän kuullessani olin jo ihan hysteerinen, sillä olin ajatellut, että mulla ois ees vaihtoehtoja, mutta niillä mennään mitä suodaan ja senkin laitto oli siinä ja siinä, mutta onneksi ehdittiin juuri ajoissa! Synnytys tapahtuikin siis kyseisen puudutteen ja ilokaasun voimalla. 

Kokonaisuudessaa synnytyksen kestoksi merkittiin 5h 18min, mikä siis tarkoittaa, että salissa ei keretty olla kun tunti ja poika oli jo maailmassa. Jos olisin vielä kotona pidempään kärvistellyt, niin poika ois syntynyt varmaan sohvalle, mutta onneksi ei! Huh. Pituutta tällä ihmeellä oli 49 cm ja painoa 3680 g, vaikkakin papereihin oli merkattu 3675 g. Pääpiirteittäin synnytys sujui mun mielestä hyvin ja oon tavallaan aika onnellinen, että se oli noin pian ohi, vaikka hirvee kaaos se koko tilanne mun näkökulmasta oli. Pääasia, että poika syntyi terveenä ja äitikin selvisi ehjin nahoin. Ainakin melkein (heh)! 

Osastolle siirryttäessä saatiin perhehuone, mikä oli mun mielestä aivan ihana juttu, sillä V:kin sai olla yötä. Lisäksi meitä kävi päivittäin ihmisiä katsomassa, niin heidän kanssaan oli mukava sitten siellä huoneessa olla. Meitä neuvottiin ja autettiin tosi hyvin vauvan hoidossa ja mun on pakko sanoo kyllä erityiskehut yhdelle kätilölle. Hän oli kaikinpuolin aivan ihana; mukava, rauhallinen, iloinen ja kärsivällinen. Häneltä saatiin vielä onnen toivotukset kotiinkin ja tsempit jatkoon. Aivan mahtavaa, kun hänestä näki kuinka nauttii työtään vauvojen parissa!

Kotiin päästiin lähtemään keskiviikko aamuna ja olin tästä aivan haltioissani; omat vaatteet, oma koti! Oon tän viikkoa saanut opetella vauvan hoitoa ihan rauhassa, V:n ollessa töissä puolet päivästä. Viikkoon on mahtunut niin aristelua siitä, että rikon tämän pienen nyytin, kuin herkistelyäkin vauvaa katsoessa. Miten voikaan ihminen olla niin rakas, niin täydellinen, että edes sanat eivät riitä kuvaamaan sitä tunnetta, kun häntä katsoo. Uskomatonta. Pikkuhiljaa alkaa tuntua, että homma on hanskassa, vaikka varmasti on vielä paljon opittavaa, mutta hei, mulla on aikaa! Perjantaina käytiin jo ensimmäisellä neuvolakäynnillä painokontrollissa ja poika saikin kehuja, että paino on lähtenyt erinomaisesti nousuun. Oon kyllä oikeesti kelloa kytäten syöttänytkin vauvaa, että nää kehut oli ilo kuullakin! Hän kun on niin sikeä uninen ja rauhallinen tapaus, ettei välttämättä itse herätä ollenkaan syömispuuhiin, vaan herätyskellon kanssa mennään yöt ja päivät syöttövälejä laskien. 

Mun äiti on käynyt päivittäin katsomassa vauvaa ja auttanut aivan todella paljon kauppareissujen ja kotitöiden kanssa. Vauva on saanut paljon huomiota ja rakkautta niin ystäviltä, kuin sukulaisiltakin, ihania lahjoja unohtamatta. Oon niin kiitollinen, että mulla on näin paljon rakastavia ihmisiä ympärillä!

Ihanaa viikonloppua, nauttikaa joka hetkestä!

Familytime by Jennamama

Synttärijuttuja

Eilen vietettiin J:n 2- vuotis synttäreitä mun näkökulmasta katsottuna aika kaoottisissa merkeissä. Mulla on viikon jatkunut päänsärky, minkä vuoksi V passitti mut soittamaan päivystykseen. Sieltä mut ohjattiin soittamaan synnärille, mistä sitten mulle sanottiin, että olisi hyvä käydä tarkistuskäynnillä sulkemassa pois raskausmyrkytyksen mahdollisuus. No, sovittiin hoitajan kanssa puhelimessa, että menen käymään siellä noin kello 10 aikaan. Ajattelin, ettei siellä kauaa mene ja ehdin hyvin vielä järjestelemään kaiken valmiiksi kello 14 mennessä, kun J:n ensimmäiset synttärivieraat tulisivat. Kaksi tuntia myöhemmin mulle alkoi jo iskeä todella kova stressi ja paniikki etten ehdi tekemään mitään valmiiksi ja sorruinkin sitten jakamaan tätä ahdistustani synnytysosaston hoitajalle, joka sitten joutui lohduttamaan tätä hätäpaniikista kärsivää stressipotilasta. Mutta anyway, mulla ja vauvalla oli kaikki kunnossa, joten päästiin lähtemään kotiin.

Kun vihdoin olin kotona, niin synttäreiden alkuun oli enää 1,5 tuntia aikaa, ja kuten arvata saattaa, eihän täällä ollut kahdelta mitään valmiina. Eikä sitä painetta helpottanut yhtään, että kaikki, lähes 30 juhlijaa, sattuivat samaan aikaan tulemaan. Just V:n kanssa jälkeenpäin puhuttiin, että oli virhe laittaa kutsuun "..kello 14 jälkeen", sillä riski oli olemassa, että kaikki tulevat siis juurikin siihen aikaan, heh. Synttärit hoituivatkin lennosta kaaoksen ja väenpaljouden keskellä; niin tarjoilu, kuin leipominenkin. Juhlatunnelmaa siivittämässä oli tietenkin myös trooppinen ilmasto, kun uunin lisäksi aurinkokin paahtoi koko päivän!

Vaikka täällä olikin melkoinen ruuhka, niin olen todella otettu, että melkein kaikki kutsuvieraat pääsivät tulemaan paikalle pitkänkin matkan päästä, eikä (toivottavasti) pahastunut, vaikka kahvi ja tarjoilut olikin vähän "noutopöytänopeatsyöhitaat"- tyylinen. Jälkeenpäin ajateltuna mua harmittaa ihan sikana, kun en oikein kerennyt juttelemaan kaikkien vieraiden kanssa. Seuraava samanlainen sirkus onkin varmaan edessä sitten Töpselin ristiäisten järjestelyissä. Jospa siellä sitten ehtisi seurustella muidenkin kuin sähkövatkaimen ja kahvinkeittimen kanssa! Noh, juhlista selvitty ehjin nahoin, mutta voin luvata ja vannoa, että lääkäriin en enää mene vaikka olisi pää kainalossa, jos jotain pitää järjestää samalle päivälle. Huhhuh!

J sai hirmuisesti ihania lahjoja, mitä en valitettavasti eilen oikein kerennyt sen tarkemmin katsoa. Tänään sitten, kun V oli koko päivän töissä ja me oltiin J:n kanssa kahdestaan kotona, oli hyvin aikaa tutkiskella kaikki uudet lelut ja tavarat läpi. Me ostettiin V:n kanssa molemmat omat lahjat J:lle, niin pääsipähän kumpikin sitten valikoimaan sitä itsellekin mieleistä pakettia. V osti CAT- autoja, mitkä soveltuu niin hiekkalaatikolle, kuin sisällekin ja J:hän tykkäsi näistä ihan sikana! Toinen on vieläpä sen verran isompi (kippiauto?), että siinä pystyikin sopivasti kyyditsemään mun ostamaan lahjaa. Ostin siis J:lle ison paketin LEGO duploja, missä tuli mukana rakennusalustojakin. Meillä noi duplot on kyllä kovassa kulutuksessa ja koska itsekin tykkään niillä rakennella, niin tää oli kyllä ihan nappiostos. Isona plussana mainittakoon nyt sekin, että J ei saa niitä rikki, joten säilyy ehjänä ehkä seuraavallekin käyttäjälle. J sai vielä tädiltäkin ison paketin samaisia palikoita, niin nyt on Legoja millä rakennella. Onni onnettomuudessa, etten ostanut juurikin sitä samaa pakettia, vaan vaihdoin sen vielä viimehetkellä, muuten J:llä olisi nyt duplo jääkarhut ja valaat tuplana! Lisäksi hän sai hirmuisesti karkkia, vaatteita, kirjoja, muovailuvahaa, auton, junaradan ja muuminuppipalapelin. Mun on kyllä pakko hehkuttaa tota nuppipalapeliä, on se niin ihana! Ja samaa mieltä taitaa olla J:kin, kun koko päivän oli nuppimuumit mukana minne hän menikin.

Rankan sunnuntain jälkeen huokaisen helpotuksesta, rennompaa uutta viikkoa kaikille!

Familytime by Jennamama