Just another mommy day

Tässä mäkkisafkaillessani ajattelin tulla kertoilemaan mun tän päiväsestä erävoitosta mökkihöperyyttä vastaan. Niinku aiemmin jo mainitsinkin, niin oon ajatellu panostaa enemmän myös itseeni. Tavoitteena siis pyrkiä sosialisoitumaan enemmän ja tekemään niitä itselle mieleisiä juttuja, sillä viime ajat on menny sisällä nököttäessä. Ollaankin Töpselin kanssa oltu tänään aktiivisia ja nähty ihmisiä. Mun täti kävi lapsineen kyläilemässä aiemmin päivällä ja hekin olivat hankkineet vauvalle lahjan; Star Wars bodyn ja housut. Ja kyllä, nääkin oli aivan ihanat ja oikein mieleiset tän mamman silmille, mutta en tajunnut kuvaa tänne nyt ottaa. Harvemmin tulee mun tätiä nähtyä, joten oli tosi kiva pitkästä aikaa jutella ihan livenä. Olikin hänen kanssaan puhetta, että pitäisi kylätellä vähän useammin.

Myöhemmin lähdettiin käymään mun äidin luona, joka asuu siis ihan pikkumatkan päässä meidän kodista. Aiemmin ollaan liikuttu autolla, mutta tänään ajattelin koeajaa meidän uudet vaunut ja hyvinhän ne rullasi, niin ylä- kuin alamäetkin. Tää oli vauvan ensimmäinen vaunulenkki, joten äidin luokse rullailu oli ajallisesti sopiva aloitusmatka. Äidin luona pelailtiin Unoa ja viikon nostalgiahetken tarjos mun sisko, joka antoi mulle sellasen karkkikaulanauhan. Musta tuntuu, etten oo noitakaan nähny, saatika syöny aikoihin. Ja nyt tarkotan OIKEESTI aikoihin. Tai sit en vaan muista, mutta anyway, samalta maistui kuin lapsenakin.

Loppuun vielä pakko sanoa erikoiskiitokset poliiseille, jotka antoi meille tietä suojatiellä. Vaikka meillä oli vielä hyvin matkaa suojatien alkuun ja siitä olisi kerennyt auto mennä hyvin ensin, niin nämä poliisit pysähtyivät odottamaan, että me tepsuteltiin siitä yli. On oikeesti ilo huomata, että tollasia ihmisiä on, jotka siirtää sen oman kiireen hetkeksi syrjään ja antaa tietä muille. Mulle tuli ainakin tosi hyvä mieli tästä. Tälläsiä arjensankareita lisää.

-Jemma

The perfect gift

Yks mun pitkäaikaisimmista ystävistä kävi eilen kahvittelemassa ja katsomassa vauvaa. Meidän viimekohtaaminen on tainut olla joskus viime vuoden puolella joulukuussa, joten oli tosi kiva pitkästä päivitellä kuulumiset ja jutella oikein kunnolla. Tälläset ystävät on mun mielestä parhaita, että vaikka ei pitkään aikaan nähtäiskään, niin se jälleennäkeminen ei oo sellanen "awkward situation", vaan ollaan ku mitään taukoo ei ois ollutkaan. Hän oli hankkinut meille myös lahjoja ja voin sanoa, että nyt osui lahjavalinta ihan nappiin! Meillä oli siis jo aiemmin puhetta, että mitä vauvalta vielä puuttuu ja tähän totesin, että harsoja ei oo liikaa, joten vauvalle hän sanoikin hankkivansa näitä. Lisäksi hän yllätti ihan totaalisesti tämän tytön ja oli hankkinut mulle Light box:in, mistä oon V:lle puhunut jo pitkään, että mun pitää tilata sellanen. Ja voi vitsi, miten tykkään tosta! Enkä oo ainut, nimittäin V:kin innostu ja mua odottikin aamulla pikku viesti valotauluun kirjotettuna. Ja kyllä, nää pikkujutut on just se parisuhteen pikkusuola, mistä tykkään. Eli tää ledivalolaatikko oli mulle ihan täydellinen lahja!

Kuten nokkelimmat jo varmaan tajuskin ja muut voi tuntea piston sydämessään (ei tosissaan), niin muutin blogin nimeä vähän itselle kotoisammaksi. Syy tähän on se, että koska mun elämä pyörii nykyään vaan perheilyn ympärillä, niin haluun pyhittää tän jutun mulle, ja vaan mulle. Identiteettikriisiä pukkaa siis. Haluan olla äiti, joka ei näytä äidiltä. Oon sanonut V:lle, että jos joskus alan näyttämään siltä, etten huolehdi itsestäni, vaan omistan elämäni vaan ja ainoastaan perheelle, niin sen pitää sanoa siitä mulle. En halua, että peilistä mua katsoo joskus sellanen "horror-mutsi"; tukka likasena, kollarit kuolassa niin, että viikon ruokalista on luettavissa, niin väsyneen näköinen, eikä häpeä näyttää sitä ulospäin.. Huhhuh, näihin kauhukuviin en siis halua joutua ja tän tavotteen aion pitää mielessä. Just siks päätin, että aion keskittyä myös omiin asioihin ja nähdä ihmisiä, enkä vaan mökkihöperöityä kotona ja muuttua yllämainituksi "mombieksi". Ja tää "oma elämä"- remppa lähti nyt liikkeelle blogin nimen vaihdoksena. Vaikeesti selitetty, mutta nää on näitä mun ajatuksia, mitä on joskus hankala pukea sanoiksi.

Tänäänkin mun pari kaveria kävi kylässä ja illemmasta nyt mun serkku, äiti ja sisko tuli vielä kahvittelemaan. On niin helpottavaa, että meidän luona käy porukkaa piristämässä tätä mun kotiäidin arkea, sillä koska V on töissä, niin mun päivät on aika yksinäisiä. Oman pikkusäväyksen mun "niin vauhdikkaaseen arkeen" toi se, kun V pyysi tekemään pari riviä Eurojackpottia ja rohkastuin sitten samalla pelaamaan euron nettiarpaan ja kappas kummaa tää maailman huono-onnisin ihminen voitti kerranki jotain! Voiko kuuden euron voitto tuntua edes hyvältä? Kyllä voi! Loppuun vielä kuva siitä munaruukusta, mitä aiemmin kehuin täällä. Mainittakoon vielä sekin, että narsissit on vieläkin elossa.

Aurinkoista viikon jatkoa!

-Jemma

Virvon, varvon!

Koska mun elämä on nykyään niin hektistä etten ehdi blogiakaan päivittelemään ajallaan, niin teen sen sitten vaikka myöhässä. Mut parempi myöhään, kun ei milloinkaan! Tosiaan, eilen oli palmusunnuntai ja tykkään kaikista tälläsistä pyhistä tosi paljon, sillä meillä on perinteenä kokoontua silloin lähisuvun kanssa yhteen. Tähän meidän "juhlapyhäpiiriin" kuuluu mun isovanhemmat, äiti ja sisarukset, sekä mun eno ja täti perheineen. Tällä porukalla tulee vietettyä niin joulut, pääsiäiset, äitien- ja isänpäivät kuin synttäritkin. Eilen kokoonnuttiinkin tuttuun tapaan mun isovanhempien luokse syömään, virpomaan ja juhlimaan mun ukin synttäreitä.

Koska oon luonteeltani tällänen käsityöihminen ja tykkään kaiken näköisestä askartelusta ja näpertelystä, niin pitihän se munkin käydä omat vitsat hakemassa. Sanoinkin mun äidille, että tänä vuonna saan ihan luvan kanssa askarrella virpomavitsat ja käydä virpomassa Töpselin nimissä. Mun veli sanoikin sitten vahtivansa, että säästän ne munat mitkä vauva on itselleen virponut, niin kauan, että se pystyy itse ne myös syömään. Onneks löysin tähänkin asiaan porsaanreiän; vauva syö tällä hetkellä kaiken mitä minä syön (vaikkakin maidon muodossa), joten tää mamma saa vetää suklaata nyt ihan urakalla! Mutta joo, käytiin siis perjantaina hakemassa äidin ja Töpselin kanssa vitsat, mitkä sitten sain näperrellä nätimmiksi ja eilen me sitten virvottiin mummitukset ja muut.

Mun mielestä just tämmösinä pyhinä perheen läsnäolo korostuu; lasten on helppo virpoa kaikki kerralla, eikä tarvitse välttämättä erikseen joka ovea kiertää. Myös vanhemmat pääsee helpommalla, mikä on oikeesti aika helpottava ajatus ja ennenkaikkea pääsee näkemään sukulaisia ja vaihtamaan kuulumisia, kun kaikki on koolla ja läsnä.

Illemmasta, kun oltiin kotiuduttu, niin V:n Kuopiossa asuva siskokin kävi vielä kahvittelemassa. Hän oli neulonut vauvalle aivan ihanan toukkapussin, mistä voisin laittaa kuvaakin tänne, kunhan käyttöön asti pääsee ja keittiötä pääsi koristamaan narsissit, minkä ympärille hän oli tehnyt munankuoriruukun. Tää ruukku oli mun mielestä aivan ihana ja mun äiti tänään kysyikin, että mistä se on hankittu. Toiset ne vaan osaa nää DIY- hommat! Pitääkin muistaa nappasta kuva siitä, ennenku oon kerennyt tappaa ne narsissit. Heh.

Tää päivä meillä on mennyt vähän siivoillessa, mutta muistettiin me pikkuyllärillä meidän isimiestäkin, jolla on tänään synttärit. Hankin V:lle jo etukäteissynttärilahjaks sellasen Niken tuulitakin/kevättäkin, mutta silti piti vielä jotain pientä järjestää, sitten kun hän iltavuorosta kotiutuu.

Mukavaa Pääsiäisen aikaa ja alkanutta viikkoa!

Familytime by Jennamama

Hän on täällä!

Koska blogin päivittely on jäänyt multa väliin, niin ajattelin nyt tulla kertoilemaan oikein pidemmän kaavan mukaan mun viikosta. Kulunut viikko on EHDOTTOMASTI ollut koko mun elämän mullistavin. Yhdessä hetkessä musta tuli äiti! Tähän viikkoon on kätkeytynyt niin paljon uusia asioita, iloa, onnea ja ennen kaikkea rakkautta. Tunnetta, mitä en oo koskaan ennen tuntenut. Oon oppinut aivan älyttömästi ja ollut todella väsynytkin, mutta silti oon nauttinut joka hetkestä, äitinä. Tää kyseinen pieni ihme syntyi sunnuntaina 26.3, kuusi päivää ennen laskettua aikaa. 

Sunnutai aamuna heräsin noin kello 6 aikaan kipuihin, mitkä sitten osasin tulkita supistuksiksi. Automaattisesti aloin laskea supistusten välejä, mitkä olikin noin 5 minuuttia ja kestoltaan noin minuutin mittaisia. Vähän jo epäilin mun omaa laskupäätä, kun olin lukenut, että väli pitäisi olla alussa pidempi? Anyway, soitin synnärille, mistä ohjeeksi tuli, että ole vain niin kauan kotona, kun pystyt (ellei vedet mene), sillä avautumisvaihe on ensisynnyttäjillä aika pitkä ja se aika on mukavampi viettää kotona. No, tein työtä käskettyä ja neljä tuntia kärvisteltyäni mulla alkoi jo usko loppua koko hommaan ja sanoinkin jo V:lle, että vitsi mä oon huono tässä, kun en siedä tätä kipua edes näin varhaisessa vaiheessa. Onneks V jakso tsempata ja rauhoitella tosi sinnikkäästi. En ois oikeesti pärjänny ilman apua supistusten tullessa, sillä kivut olivat OIKEASTI todella kovat. No, neljän kotona vietetyn tuskallisen tunnin jälkeen lähdettiin sairaalaan ja onneksi lähdettiin! Perille kun päästiin, niin olin auki jo 8 senttiä ja kätilö jo sanoikin, että todella nopeasti oli tapahtunut ja pitkään olin kivuissani sinnitellyt! Kivunlievitys valikoima olikin tässä vaiheessa karsiutut yhteen vaihtoehtoon; kohdunkaulanpuudutukseen. Tämän kuullessani olin jo ihan hysteerinen, sillä olin ajatellut, että mulla ois ees vaihtoehtoja, mutta niillä mennään mitä suodaan ja senkin laitto oli siinä ja siinä, mutta onneksi ehdittiin juuri ajoissa! Synnytys tapahtuikin siis kyseisen puudutteen ja ilokaasun voimalla. 

Kokonaisuudessaa synnytyksen kestoksi merkittiin 5h 18min, mikä siis tarkoittaa, että salissa ei keretty olla kun tunti ja poika oli jo maailmassa. Jos olisin vielä kotona pidempään kärvistellyt, niin poika ois syntynyt varmaan sohvalle, mutta onneksi ei! Huh. Pituutta tällä ihmeellä oli 49 cm ja painoa 3680 g, vaikkakin papereihin oli merkattu 3675 g. Pääpiirteittäin synnytys sujui mun mielestä hyvin ja oon tavallaan aika onnellinen, että se oli noin pian ohi, vaikka hirvee kaaos se koko tilanne mun näkökulmasta oli. Pääasia, että poika syntyi terveenä ja äitikin selvisi ehjin nahoin. Ainakin melkein (heh)! 

Osastolle siirryttäessä saatiin perhehuone, mikä oli mun mielestä aivan ihana juttu, sillä V:kin sai olla yötä. Lisäksi meitä kävi päivittäin ihmisiä katsomassa, niin heidän kanssaan oli mukava sitten siellä huoneessa olla. Meitä neuvottiin ja autettiin tosi hyvin vauvan hoidossa ja mun on pakko sanoo kyllä erityiskehut yhdelle kätilölle. Hän oli kaikinpuolin aivan ihana; mukava, rauhallinen, iloinen ja kärsivällinen. Häneltä saatiin vielä onnen toivotukset kotiinkin ja tsempit jatkoon. Aivan mahtavaa, kun hänestä näki kuinka nauttii työtään vauvojen parissa!

Kotiin päästiin lähtemään keskiviikko aamuna ja olin tästä aivan haltioissani; omat vaatteet, oma koti! Oon tän viikkoa saanut opetella vauvan hoitoa ihan rauhassa, V:n ollessa töissä puolet päivästä. Viikkoon on mahtunut niin aristelua siitä, että rikon tämän pienen nyytin, kuin herkistelyäkin vauvaa katsoessa. Miten voikaan ihminen olla niin rakas, niin täydellinen, että edes sanat eivät riitä kuvaamaan sitä tunnetta, kun häntä katsoo. Uskomatonta. Pikkuhiljaa alkaa tuntua, että homma on hanskassa, vaikka varmasti on vielä paljon opittavaa, mutta hei, mulla on aikaa! Perjantaina käytiin jo ensimmäisellä neuvolakäynnillä painokontrollissa ja poika saikin kehuja, että paino on lähtenyt erinomaisesti nousuun. Oon kyllä oikeesti kelloa kytäten syöttänytkin vauvaa, että nää kehut oli ilo kuullakin! Hän kun on niin sikeä uninen ja rauhallinen tapaus, ettei välttämättä itse herätä ollenkaan syömispuuhiin, vaan herätyskellon kanssa mennään yöt ja päivät syöttövälejä laskien. 

Mun äiti on käynyt päivittäin katsomassa vauvaa ja auttanut aivan todella paljon kauppareissujen ja kotitöiden kanssa. Vauva on saanut paljon huomiota ja rakkautta niin ystäviltä, kuin sukulaisiltakin, ihania lahjoja unohtamatta. Oon niin kiitollinen, että mulla on näin paljon rakastavia ihmisiä ympärillä!

Ihanaa viikonloppua, nauttikaa joka hetkestä!

Familytime by Jennamama